




















Ihanaa kun alkaa olla valoisampaa illalla. Ihanaa, kun lumi sulaa, ja maa tulee näkyviin lumen ja jään alta. Ihana, kun pääsee taas pyörällä liikkumaan, autoilu kun ei ole mun juttu.. Vaikka auto on pihassa, jos on mahdollista, menen jollain muulla mieluummin töihin. Tai kauppaan. Tai jumppaan. Sunnuntaina kävin pyörällä jumpassa, pumpissa, ja edelleen on toisen käden ojentaja aika kipeä. Ohjaaja sanoi, ettei saa luovuttaa ja että jaksaa jaksaa. No, tässä sitten tulos.. Oli ainakin siis tehokas tunti
yksi aamu tehtiin pojan kanssa kevätkranssi.

Tuli aika kiva. Poitsu on ollut muutenkin aika tehokkaalla päällä. Ja mukana kaikessa. Ruuanlaitossa, siivoomisessa, järjestelyssä, takkahommissa, puuhommissa, lumitöissä, pyykkäilyssä. Ja vaipattomuus sujuu loistavasti edelleen, en edes muista, milloin olisin joutunut kakkahommiin vaipasta tai lattialta. Eli poitsu sanoo, että kakka tulee, ja sitten mennään istunnolle. Eilen aamuna tosin tuloksena oli vain paukku pönttöön, Mutta siis hyvin sujuu. Poitsu on vähän yskäinen, mutta ei taida sen kipeämpi. Onneksi.
Neuleprojekti etenee, pikkuhiljaa. Ei siitä enää paljoa puuttuisi, mutta ei innosta nyt.

Taidanpa mennä leipomishommiin, jospa saisi vaikka kahvivieraita 


Näitä päiviä sattuu vain neljän vuoden välein.. no ei siitä sen enempää
oli mukava reissu siskon kanssa tukholmaan
hyvää teki jutella siskon kanssa ilman poitsua, pitkästä aikaa. Olisi ollut kiva vähän bailata, mutta ei me vanhat enää jaksettu. Ekana iltana otettiin muutama hytissä ja sitten mentiin iltapalaselle kahvilaan. Meno baarissa oli vaisua, joten mentiin sitten nukkumaan, reilusti ennen puolta yötä. Aamulla herättiin aamupalalle ja lähdettiin kiertämään tukholmaa. Siellä oli jo ihan kevät.. ei yhtään lunta.. kevät saisi jo tulla tännekin mutta sääennusteiden mukaan sitä saa vielä odottaa
kamera teki tepposet reissulla, taisi vähän tykätä huonoa, kun laitoin kassin lavuaariin, mutta hana olikin automaattinen. Eli kamera joutui vesisuihkun alle.. no illalla se toimi taas. Otettiin illalla taas muutamat hytissä, käytiin syömässä ja baarissakin otettiin yhdet, mutta sitten menimme jo hyttiin nukkumaan. Oli neuletyö mukana ja neuloin pari riviä ja sitten kömmin yläsänkyyn.. sisko nimittäin varasi alasängyn 

tällaisen löysin laivalta
Maanantaina palauduimme helsinkiin, ja sitten junalla kotikaupunkiin hakemaan poitsu kotiin. Maanantaina tulikin kivaa postia. eli poitsun kerhokuvat. Ihania kuvia, ei me kaikkia otettu, mustavalkoinen nassukuva, ryhmäkuva, magneetti ja koko kuva istuvasta poitsusta. Tiistaina kävimme ystävän luona, koska poitsu kaipasi seuraa ja niin minäkin. Vapaapäivisin kaipaa jotain muutakin tekemistä kun kotona oleskelua. Ihanasti poitsu leikkikin kummitytön kanssa
viemisiksi vein suklaata laivalta. Ihana aamuteehetki, sai hetken olla miettimättä millä poitsua viihdyttäisin
Ai niin, iso askel ollaan ottamassa poitsun vaippahommissa, paljon ollaan pottailtu ja pönttöilty. Joka kerran kun tulee pissa tai kakka pönttöön tai pottaan, poitsu saa tarran. Jos hän osaa sanoa ,että pissa tulee tai kakka tulee, niin siitäkin saa tarran. Onhan noita jo aika paljon tarrakirjaan kertynyt noita tarroja. Eilen piti mennä täydentämään omia tarravarastoja, kun noita kuluu aika monta päivässä! Jos kotosalla ollaan, niin poitsu on päiväsaikaan vaipaton, eilen päiväunetkin oli kuivat, oli siis vaippa, mutta se oli kuiva!! 


5 sivullista tarroja

tämmöisen leivän tein eilen, siihen tuli kaikenlaista sisältöä, ja hyvää tuli 
On ystävät ja ystävät
eli ystävänpäivän tiimoilta tätä kirjoittelen. Lähetin kahdelle ystävälle ystävänpäiväkortin, runona oli tällainen
Nalle karvatassu, suloinen ja hassu. Löysi pienen sydämen, punaisen ja suloisen. Luokse hyvän ystävän sydämen lähetän.

Askartelin 4 ystävänpäivän korttia. Yhden annan työkaverille, yhden siskolle, yhden miehen veljen vaimolle ja yhden poitsun kummitädille. Viimeisen vein tänään perille, kun oli iltavuoro. Harmikseen poitsulle ei ollut siellä leikkikavereita, mutta ei se liikaa haitannut. Saipa poitsu rauhassa tutkia heidän lelulaatikkoja
Mukaan väsäsin jokaiselle helmikorun, ainakin miehen veljenvaimo tykkäsi. 
Samalla tein synttärikortin kummitytöllekin. Runo jäi puuttumaan, netistä löysin vasta tänään sopivan. Enää en sitä muista, mutta kiva se oli.. :/ Samalla vein kummitytön synttärilahjan, kaksi kassillista kaikkea söpöistä
kuulemma ainakin jokin siellä oli mieleistä 
Pieniä muistamisia sain itsekin, ihanaa rose mohair lankaa, joka jo hyppäsi puikoille.



Ihanan enkeli- avaimenperän. Kynttilän. Suklaata. Parasta tee seuraa, sekä tänään että pari viikkoa sitten.
Ja lauantaina mennään siskon kanssa laivalle kahdestaan. Pitkästä aikaa. Tukholmaan asti 

tällaiset oli ne karvacrocsit, mitkä löysin poitsulle hesan reissulta 
Viikko sitten oli paha yskä. Tuntui, että yskii keuhkot pihalle. Ja kuulosti pahalta. Mies sanoi, että mene lääkäriin. Mietin, menenkö vai en, mutta menin kuitenkin. Mietitytti siksi, koska kävin maanantainakin, ja silloin lääkäri sanoi että on flunssa. Hyvä että menin, koska oli nielunpään ja keuhkoputken tulehdus. Sain antibiootit, taas. Ja yskänlääkettä. Lauantaina treffattiin siskon kanssa pitkästä aikaa, annoin nimppari- ja ystävänpäivä muistamiset. Tykkäsi kovasti. Oli aika kylmää, mentiin poitsun kanssa autolla asemalle ja junalla Malmille. Sisko tuli viikistä malmille, ja se kesti aika kauan, oli jäänyt kaksi vuoroa välistä. No ei se mitään, shoppailtiin poitsun kanssa, löysin paljon kivaa kummitytölle, jonka synttärit lähestyy. Sitten kävimme subissa syömässä, ja sitten sisko tulikin. Kävimme katsomassa muita kauppoja, mukaani tarttui paita, kerrankin itselle
ja poitsulle talvicroksit. On jo pari kertaa niitä käyttänyt. Sitten käytiin kahvilla ja piirakalla, ja sitten poitsu alkoikin väsähtää, niin lähdimme junalla takaisin päin. Vaihdot on ikäviä, mutta niistäkin selvittiin. Kun ei ollut rattaita mukana, portaat on niillä hankalat. Juuri ennen päätepysäkkiä poitsu nukahti. Jouduin siis kantamaan poitsun anopille koko matkan, ja oli tietty kaikki ostoksetkin. No selvisin, ja autokin lähti käyntiin, ja sitten päästiin kotiin. Mieskin oli palautunut metsäretkeltään. Oli illan,yön, aamun ja päivällä tuli kotiin.
Pakkanen nousi uudestaan, ja keuhko-oireet palasivat. Kävin taas lääkärissä, ja lääkäri sanoi, että nyt pitää levätä ja välttää ulkoilmaa, kun pakkanen käy keuhkojen päälle. Tulehdus on mennyt, mutta keuhkot on herkät. Lepäilen siis pari päivää kotona, lueskelen, hoidan asioita, ja poitsu on anopilla hoidossa.
jotta ei tauti taas pitkity, niin ku syksyllä. Luin muuten hyvän kirjan, mikä oli jäänyt joltain hotelliin: Katri Hämeen-anttilan Muistan sinut, Amanda. 
olen 07/09 syntyneen pojan äiti. teen silloin tällöin käsitöitä omaksi ilokseni (ja ehkä toistenkin ;D).. runoja (tai mietelmiä tai jotain) kirjoittelen tai ainakin kirjoittelin ennen, nyt se on jäänyt.. jospa sitä taas olisi joskus aikaa siihen.. mutta pohdiskelija olen luonteeltani :D
ody>