Kynttiläkutsut meni hyvin, nyt ootellaan paketteja eka pari kynsikkäitä valmistui eilen, ja laitoin jo kuoreenkin. Huomenna ne lähtee matkalle.

Huuto.net kirppis loppui, ja sain myydyksi vain lenkkarit. Höh. Ihana ilma oli ja on vieläkin tänään

kohta lähdetään uimaan, aamupäivä ulkoiltiin ja tehtiin lumi- ja puutöitä. Miehellä on taas puunkaatourakka, tällä kertaa lähtee koivu. Siitä katkesi latva kahdesti kesän myrskyissä, niin on parempi, että se lähtee kokonaan, ennenku joku satuttaa siihen ittensä.

Poitsu on alkanut juttelemaan jo sanoja, on sanonut ikkuna, ovi, kirja, isi, äiti, pikku poika, kakka, kukka. Touhuihin on tullut jo vähän järkeäkin mukaan, osaa jossain määrin pukea ja riisua. Kengillä on kiva leikkiä. Yhtenä päivänä laittoi mun kengät jalkaan

---

Viikonloppuna oli taas töitä, lauantai oli vain vapaata, ja silloin oli ihan kuollut olo. Teki mieli vain maata peiton alla. Sunnuntaina oli vatsaoireita, mutta menin kuitenkin töihin. Maanantaina oli suhtkoht normaali olo, mutta tänään on jyrän alle jääneen olo. Tänään olenkin ollut kotona, vapaapäivä sunnuntaista. Paleltaa ja kolottaa, 37 oli lämpöä. Normaalilämpöni on 35,9.. Saa nähdä, mihin suuntaan tää tauti menee. Maitohappobakteereja oon syönyt kohta jo kuukauden, ehkä sen takia tauti ei ole kunnolla iskenyt. Ainakaan vielä. Kaikenlaista neuletta on ollut työnalla, tässä taas jotain valmista

kohoneulehattu poitsulle

ja punaiset tiskirätit ystäville

Ihanaa ystävänpäivää näin myöhässä (olisin laittanut kuvan jo eilen, mutta sitten ylläri olisi mennyt pilalle). Odotin, että sade kommentoi, että sai sen, ja sitten vasta yllätys julki

---

Puolikuntoisuus vaan jatkuu, lämpöilyä, nuhaa, kurkkukipua. yskää. Tuntuu, että joka päivä on eri oireet. Vapaapäivät menee aika pitkälti lepäillessä, töissä ei oikein pysty lepäämään, niin niitten päivien jälkeen on ihan puhki. Onneksi mies tekee ruuan, eli saan käydä heti syömään, kun tulen kotiin siitäkin huolimatta olen ollut aika aikaansaava käsitöissä. Valmiiksi olen saanut kummitytölle lahjaksi 2 juttua, julkistan vasta kun olen ne antanut, itselleni kämmekkäät ja tiskirätin puri batikista. Ne ovat tässä

Edelliset asukkaat veivät mukanaan keittiön verhotangon. Viikonloppuna saatiin vihdoin ostettua tilalle uusi

Verhot oli hyvä saada, kun poitsu on kovin kiinnostunut sälekaihtimien naruista ja yksi aamu oli jättänyt ikkunan päiväksi auki. Eli saa ikkunan kahvankin piiloon