Tässä on ollut menoa ja melskettä nyt jo jonkun aikaa. Poitsukin on ollut ylikierroksilla, yöt on ollut mitä sattuu. Toisinaan ihan hyviä, toisinaan sen vastakohtia. Kai aina uuden oppimisen yhteydessä poiitsu unissaan käy läpi uusia juttuja ja sen jälkeen poitsu nukkuu aika huonosti. Saattaa mennä vasta puolilta öin nukkumaan, ja herää silti jo kasin aikaan. Pirteänä kun peipponen. Ja siinä välissä on jo ainakin pari kertaa kömpinyt meidän väliin ja me on nostettu poitsu takaisin omaan sänkyyn.

tää oli ihana lahja poitsulle, yllättäen kummeilta miehen kaveri ja avovaimo ostivat

Nyt isovanhemmat, mummu ja taata, halusivat lähteä poitsun kanssa kylpyläretkelle pariksi päiväksi. Tietysti suostuttiin, kiva kaupunkireissu tiedossa, Tampereelle, missä asuu mummun sisko. Käyvät siellä myös. Pieni hengähdystauko huonojen öitten väliin tekee hyvää. Perjantaina vieitin vapaapäivän, alkaa olla jaksaminen aika minimissä. Kävin spinnaamassa, saunassa, ja sitten menin joiksikin tunneiksi äidin luokse lepäämään. Poitsu oli kotona miehen kanssa. Lauantaina kävimme porukalla uimassa. Poitsusta on tullut vesipeto, ui jo ilman aikuisen apua kalakellukkeilla. Uskomatonta! Kyllähän omat kädet on ihan vieressä, mutta siinä pieni räpiköi käsillä ja jaloilla ja pysyy pinnalla.

Joulukuussa oli aika paljon menoja, joissa tuli otettua alkoholia. Nyt alkoi sitten tipaton tammikuu. Ihan hyvin on sujunut, vaikka saunan jälkeen tekisi hirveästi mieli siideriä. Mutta en ota. Seuraavan viikon tavoite on pitää herkuton viikko.. jaiks. Kun joulun tienoilla helposti ottaa joka välissä "vain yhden" suklaan, karkin, piparin, pullan, tortun, kakkupalan.. katsotaan, miten tämä sujuu.

Ruispaloja porkkanalla höystettynä

Puikoilla on ticoticoa ja nallea kummitytölle synttärilahjaksi. Nyt täytyy toivoa, että tästä tulee sopiva

äsken kävin taas spinnaamassa, ja kohta mennään miehen kanssa saunaan. Kaksin