niin vaihtui taas kuu. Elokuu alkoi, sai vaihtaa kalenterikuvan. Viime elokuussa otin kuvan kun mentiin saden pojan Rumpalin synttäreille. Pieni farkkupoika satoa korjataan edelleen, mies nosti eilen sipulit maasta. SIllä aikaa kun poitsu oli mökillä, sain korjattua pihalyhdyn, korkeutta noin puoli metriä. Se tippui, kun toin sen kotiin, vaikka myyjä sanoi, että se kestää kyllä.. eli siitä hajosi ristikot ja pari lasia. Nyt se on taas ehjä, ei silti kuin uusi. Mutta se on oman näköinen maalasin kerran kivet, mutta sade huuhtoi värit pois. Tässä yksi ilta maalattiin uudestaan kiviä, poitsu maalasi siniset.

meillä on maakellari pihalla. Myyjät sanoivat, että se on romahtanut. Nyt ollaan vähän tutkittu sitä, ja siivottu romuja pois sieltä. Selvisi, että ei se ole romahtanut totaalisesti, vaan ei kestopuusta tehdyt seinät on lahonnut. Sementti/betoni seinät on ihan kunnossa. Jospa sinne saataisiin viileää säilytystilaa ruualla/ juomille (viinit). Katsellaan, mitä sille kellarille voi/ osaa tehdä itse. Pihalla pitää nyt puuhailla paljon. Marjoja saa poimia, urakka alkaa olla puolessa välissä, ja nyt alkaa kypsyä eka omppupuukin, huvitus nimeltään.  Salaattia on mielinmäärin. Ja eilen tein kesäkurpitsa-jauhelihapaistoksen. Mies tykkäsi, ja niin minäkin. Poitsu ei yhdet sukat tekaisin, ja isompi projekti on työn alla. Poitsun kummitäti saa vauvan reilun kahden kuukauden päästä, ja aloitin tekemään hänelle nallehaalaria. Saa nähdä, valmistuuko se ajoissa

maakellarissa

sukat

kiviä

lyhty

haalari, selkäosa ja lahkeet tehty

lohi poitsun synttäriviikonlopulta

Viime viikonloppuna käytiin naapurin pojan synttäreillä, tällaisen lahjan veimme

sisältönä oli t-paita. mustat housut, sininen pitkähihainen paita ja pallopeli, johon kuuluu pallo ja 4 muovista tötteröä, joilla voi tehdä radan.. no joo, ei keksinyt parempaa...

---

Kävimme poitsun kanssa savon maalla, junalla. Miehen oli alunperin tarkoitus lähteä mukaan, mutta hänen veljen muutto sattui samaan aikaan, joten hän ei päässyt mukaan. Oli ihan ok reissu, vähän vaan rankka, kun lähdin suoraan töistä perjantaina ja maanantaina tulin kotiin illalla n. klo 11.. ja tiistaina sitten pirteänä töihin.. Iso juttu mikä ollaan saatu aikaiseksi, on tuttivieroitus. En muista olenko asiasta maininnut, mutta viimeisimmän mökkivierailunsa jälkeen poitsu on saanut vaatimalla 2 kertaa tutin. Oli se reissussakin mukana, mutta ei tarvittu sitä kun menomatkalla, kun piti saada poitsu nukkumaan junassa. Matkan kohokohta ja tarkoitus oli, että poitsu näkee serkkutyttönsä. Tytöllä on lauantaina synttärit, täyttää 5 vuotta, ja me veimme lahjaksi Hello kitty kroketin ja disneyn Akun uusi uima-allas kirjan. Lahjan saatuaan tyttö harmitteli märkää keliä, kun olisi halunnut jo kokeilla peliä. Onneksi oli mieleinen eilen mies kävi vanhan kaverinsa luona, ja sai sieltä 17 koivunalkua. Ne istutettiin töitteni jälkeen pihalle. Olipas rankka homma. Minä kärräsin multaa ja kiviä, ja hain joesta kasteluvettä, ja kastelin taimet sen jälkeen kun mies oli ne laittanut maahan. Poitsu oli joka vaiheessa innolla mukana, kastelu taisi olla mieleisintä Palaan vielä reissuun, että kyllä harmitti, kun unohdin ottaa kameran mukaan... muistista on tullut tosi huono, monesti itsestäänselvyydetkin pääsevät unohtumaan, ja se ottaa päähän!!!! Nyt on mieli aika maassa, kun on ihan kamalasti tekemistä, ja työpäivän jälkeen on ihan poikki eikä jaksa mitään. Mies kun on nyt kotona, niin tuppaa valittamaan, että miksi en tee työpäivän jälkeen sitä ja tätä, mutta päivän seisottuani haluan hetken (ison tai pienen ) olla istumassa tai makoilla.. vaikka työpäivä on vaan 6h.

 ---

Sade laittoi tunnustuksen blogilleni

vaikka en taida kovin aurinkoinen olla, mutta kiitos kuitenkin eteenpäin en tätä laita, mutta voin vastata kysymyksiin



1. Suosikkiväri: tää on vaikee, tilanteen ja mielialan mukaan. yleisesti fuksia tai musta tai sininen tai.....
2. Suosikkieläin: kissaeläimet
3. Suosikkinumero: ei mulla ole.. kai, 15 on hyvä
4. Suosikki alkoholiton juoma: vissy tai limu tai vesi tai..
5. Facebook vai Twitter? Facebook
6. Intohimosi: nämäkin vaihtelee, joskus kuntoilu, joskus käsityöt, joskus hyvä ruoka joskus joku muu
7. Saada vai antaa lahja? Lahjan antaminen on jees, jos sattuu saajalle mieleinen lahja. on niitä kiva saadakin
8. Suosikkikuvio: jaahas.. mitäs tähän nyt vastaisin? sydämet, kukkaset, kiekurat, lehdet, en mä osaa näistä valita
9. Suosikkiviikonpäivä: no tän tiedän : vapaapäivä
10. Suosikkikukka: höm, kai se on ruusu. on orkideakin kiva ja kissan- ja harakan ja ukonkellot, samettiruusut..

...

Tunnustus ei näköjään päivittynyt listoille taaskaan.. no jospas tämä sitten.. onnistuin hajottamaan kameran muistikortin, niin nyt ei sitten saa kuvia otettua. Pöh. Aamutuimaan poimin loput marjat, ja vein ne äidin pakkaseen. Sovittiin, että sinne voi viedä, kun tilaa on. Pelastus huvitus- omenat on poimittu ja soseutin ne. Se on hyvää mies rupesi korjaamaan saunan savupiippua. Saa nähdä, milloin voidaan seuraavan kerran saunoa.. Mulla on taas uusi projekti, tällä kertaa pihalla. Alapihalta ei pääse helposti yläpihalle kottikärryjen kanssa, ni koitan tehdä hiekasta, kivistä ja vanhasta savupiipusta kulkurampin ylös. Saa nähdä miten se onnistuu. Meidän tielle syntyi 2 viikkoa sitten tyttövauva. Suloinen tekaisin lahjaksi tossut, mutta kuvaa ei ole, kun kamera ei toimi. Nallehaalarikin on valmis annettavaksi napit vielä pitää laittaa