Vihdoinkin alkaa olla kevään makua ilmassa kylmä ja pitkä talvi on takana ja lumi ja jää sulaa. Oon saanut aikaiseksi kaiken laista, tässä vähän esimakua:

 

taulu pihamökkiin

 

kranssi oveen, sydämen ostin kädentaidonmessuilta, pohjana on lehtikuusen oksia omalta pihalta

 

 

uusia alkuja

Olen saanut kuulla paljon iloisia uutisia: kavereille on tulossa paljon vauvoja; ensi kuussa uusia tulokkaita tulee kolmelle ja lokakuussa yhdelle tämä viimeisimmäksi kuultu oli täysi yllätys, he olivat suunnittelemassa häitä kesäksi, mutta ne lykkääntyvät, koska pari haluaa keskittyä odotusaikaan

On ollut tarkoituksena pitää pieni arvonta, mutta aikaansaamattomuus on vienyt voiton. Nyt sain otettua itseäni niskasta kiinni, ja aion käynnistää sen. Eli jos haluat osallistua siihen, kommentoi tätä kirjoitusta Pieni keväinen yllätys lähtee sitten voittajalle. Arvonta on käynnissä ensi sunnuntaihin (10.4) asti. Onnea arvontaan kaikille.

---

jostain syystä päivitys ei tullut eilen parille listalle, oon päivitellyt tätä jo useamman kerran tänäänkin, siltikään ei päivity.. tekniikka on ihmeellistä. Kokeillaanpas nyt parin päivän tauon jälkeen.. josko jo onnistuu päivitys?

---

arvonta päättyi tänään, ja se on suoritettu. Onnettarena toimi tietysti poitsu ja voittaja on sade. Onnea

Palkinnoksi lähti sarjakuva ja suklaata, toivottavasti oli mieluinen!

---

Tänään on luvassa kaunis päivä. Ostin kaupasta narsisseja ja laitoin pihalle touhuttiin aamupäivällä muutenkin pihalla poitsun kanssa. On tarkoituksena tehdä johonkin kohtaan poitsulle leikkipaikka, ja nyt oli honkkarissa tarjouksessa hiekkalaatikko. Keinu ja liukumäki meillä on jo. Honkkarissa oli myös lasten puutarhasetti myynnissä (sis. haravan, lapion, lanan ja kuokan). Mutta harmiksi auto hajosi (kytkimen vaijerin pidike lohkesi, eli se pitää vaihtaa). Onneksi ei isompi vika Pihalla on monta kukkapenkkiä, ja leikkipaikka tulee yhteen niistä (kuvaan, kunhan kerkeän ). Toinen projekti etenee, eli peitto pihamökkiini.

eli reunoista puuttuu enää 1 valkoinen ruutu

Ja sain naapureilta sinne haluamani sängyn! Kerrankin avasin suuni oikealla hetkellä ja oikealle henkilölle

 Ai niin, kävin viikonloppuna siskon luona, ja siskolla oli poitsulle pääsiäisylläri, pahvinen iso muna täytettynä pääsiäisrakeilla ja-munilla mullekin oli yllätys, uusia vaatteita ja lukemista. Kiitos ja viikonloppuna kävimme pitkästä aikaa tyttöporukalla amarillossa syömässä. Oli hyvää ruokaa ja hyvää seuraa

Niin ja sitten sain kuulla lisää vauvauutisia, meidän tielle tulee heinäkuussa uusi vauva mielessä on vielä yksi juttu, eli tulviva joki. Eilen käytiin ekaa kertaa tänä vuonna rantasaunassa, tässä kuva saunan terassilta joelle päin

eli 2 alinta rappua on jo veden alla... toivottavasti ei enää nouse ylemmäs!